Hämeen Ratsurykmentti muistoissamme (2015–16)

Hämeen Ratsurykmentin upseeristo esikuntarakennuksen edessä komentajansa kanssa

Näyttely kertoo Hämeen Ratsurykmentin vaikutuksesta ja edelläkäynnistä itsenäisen Suomen urheiluratsastuksen kansainvälistymiseen. Osa rykmentin upseeristosta sai vaativan ratsuväen koulutuksen Euroopan eri ratsuväenkouluissa kuten Puolassa, Italiassa ja Ranskassa. Koulutuksen vaikutus näkyi myös urheiluratsastuksen piirissä.

Vuonna 1921 Hämeen Ratsurykmentti jättää Hämeenlinnan ja siirtyy osaksi Ratsuväkiprikaatia Lappeenrantaan. Viimeinen kuva HRR:n 2. eskadroonasta Hämeenlinnan asemalla.

Hämeen Ratsujääkäripataljoona, joka oli Hämeen Ratsurykmentin perinnejoukko-osasto, lakkautettiin 31.12.2014 viimeisenä pataljoonatasoisena ratsuväen joukkoyksikkönä Suomessa. Näyttely kunnioittaa sitä työtä, jolla suomalaista urheiluratsastuksen osaamista nostettiin vuosina 1917–2014.